6. maaliskuuta 2014

Näitä polkuja tallaan

Väri on Polku-langan paras puoli. Muista puolista on parempi vaieta. Neulomiskokemuksen perusteella lanka kuuluu moka-kategoriaan (MOni KAkku).

Novitan käsitys Polku-langasta on runollinen: "Maalauksellisesti liukuvärjätty ohut lanka rakentuu hahtuvaisesta ytimestä ja sitä kiertävästä ohuesta sidelangasta. [---] Polku on koostumukseltaan sukkalankamainen, mutta ilmavan pehmeänä se sopii myös kaikkiin asusteisiin ja sisällä pidettäviin neuleisiin."

Minun käsitykseni Polusta on raadollinen. Polku on inhottavaa. Villahöttösen ympärille on kiedottu muoviseitti. Lanka on halkeilevaa, ohutta ja jokseenkin mahdotonta purkaa. Vain väri, suosikkina Mustajuuri, on hieno. Polkua markkinoidaan sukkalankana. Miksi kukaan haluaisi hiutuvaiset narinasukat? Sijoitan Noron Kureyon Sock -langan samaan surkeiden sukkalankojen kaatoluokkaan, mutta ilman narinaa, ja onhan Noron värimaailma aivan huikea.

Neuloin Polusta tuubihuivin. Tikuttelin kolmosen puikoilla levyn aina oikein -neuletta, jonka ompelin rinkulaksi. Kuvittelin, että neulomalla pötköön leveämmän osion voisin tarvittaessa vetää huivin hupuksi. Niinhän minä kuvittelin. Pötkylä on kuitenkin enenevässä määrin käytetty. Lankaa jäi.

Kiitos Sadulle neuleen esittelystä!

Lanka: Novita Polku, 73 % villa, 24 % polyamidi, 3 % polyesteri, 100 g = 410 m, puikot 3, tiheys 24 x 34, konepesu 40 C, väri mustajuuri
Puikot: 3
Menekki: 185 g
Fiilis: voihan saa & pee tätä lankaa, mutta muuten joo

4 kommenttia:

  1. En mäkään polku-langasta sukkia tekisi... onhan se kaunista, mutta epäilen myös kestävyyttä. Huivin olen kerran polusta neulonut, ja siihen se kävi ihan hyvin. Ai niin, toisenkin huivin neuloin.... mummu sai toisen ja kehui pehmeäksi. Sen koommin on saaneet polut jäädä kauppaan. Mutta tuollaisessa huivissa se lanka näyttää kauniilta, ja on kivan ohutta. Onnettelut kauniista lopputuloksesta ja sinnikkäästä moka-langan tuhoamisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, huiviin uppoaa nätisti. Lanka on kyllä pelottavan riittoisaa ja se oli alennusmyynnissä, joten silmukoitavaa riittää... :-)

      Poista
  2. Polku taitaa tosiaan sopia parhaiten huiveihin, kunhan sen saa sellaiseksi neulottua. ;) Värejä voi kyllä kehua; ihanasti hehkuvat tuossa tuubihuivissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pisteet Novitan huivilankojen värisuunnittelijalle: Polun osalta oli oikealla tiellä! :-)

      Poista