20. syyskuuta 2015

Liebster Award - kahdesti haastettu

Kiitos Tuluskukkaro-blogin Saturninalle ja Open langat -blogin Jaanalle haasteesta! Olen iloinen ja hämmentynyt, että olette löytäneet blogini. Liebster Award -haasteen idea on tuoreiden blogien löytäminen ja se, että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster Awardin antaa bloggaaja bloggaajalle.

Jutun juoni:
1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä blogisteille.

Ihan aluksi vastaan Jaanan kysymykseen "Oletko aikaisemmin ollut mukana tämänkaltaisessa kysymyshaasteessa?", että en ole ollut. Toisten vastauksia on ollut kyllä hauska lukea, mutta olen niin tylsä ihminen, että en laita haastetta eteenpäin. 11 kysymystä on monta. Seuraan vaikka mitä blogeja, mutten kiinnitä huomiota seuraamieni blogien lukijamääriin. Kiitos ja anteeksi!

Sitten kysymyspatterin kimppuun. Koska sain tuplahaasteen, kysymyksiä riittää. Toistoisuuden välttämiseksi virkkaan samansukuiset kysymykset surutta yhteen. Toivottavasti haastajat eivät suivaannu.

Miksi päätit aloittaa bloggaamisen? Miksi aloitit blogin pitämisen?
Halusin kirjata jonnekin talteen muistoja tekemistäni käsitöistä. Ratkaisu: Kässäkaappi. Kuvan kelta-harmaasta muinaismuistosta homma käynnistyi.

Mainitse kolme kaikkien aikojen suosikkiblogiasi. Mitä blogia aloit lukea ensimmäisenä?
Rajaan haun käsityöaiheisiin blogeihin. En muista, mitä aloin seurata ensimmäisenä, mutta Missä neuloimme kerran -bloggaajat ovat niin tuotteliaita ja taitavia, että heidän tekemisiään olen käynyt kurkkaamassa tuon tuostakin. Ulkomaan blögeistä esimerkiksi Glenna knits on sekä hyödyllinen että mukava, vaikken blogin nykyisestä ulkoasusta pidäkään. Onhan näitä vaikka mitä, jos listaamaan ryhtyisi.
Rautaisannos huovutusta saa naisen kyyneliin.
Mikä on ollut onnistunein käsityösi?
Olen iloinen, kun oma design eli oma säätö onnistuu niin, että vaate päätyy aktiivikäyttöön. Esimerkiksi alimman kuvan lilaan villatakkiin olen varsin tyytyväinen.

Entä pahin epäonnistuminen?
Uskottelen itselleni, että ei ole epäonnistumisia. On vain yllättäviä lopputulemia. Hah! Olen saanut huovuttamalla aikaan todella outoja otuksia, jotka ovat kirvoittaneet sekä kiroilua että kyyneliä. Katso vaikka blogini tekstit, joiden tunnisteena on huovutus.

Toisaalta, kadun katkerasti, että heitin huovuttamani lapasen muotoiset kapulat roskiin. Ne olisivat olleet erittäin kestäviä koiran leluina.

Mitä muuta harrastat bloggaamisen ja käsitöiden lisäksi? Miten lataat akkujasi? Mikä on paras stressinpoistokeinosi?
Kävely koirien kanssa metsässä auttaa moneen kireyteen. Kyllä: lemmikkieläimiä on. Tähän vuodenaikaan koiran kanssa sienestäminen on aivan parasta ajanvietettä. Kuvan suppikset ovat viime vuoden satoa.

Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi?
Lumettomat vuodenajat ovat parhaita, koska silloin pääsee parhaiten liikkumaan metsissä ja vainioilla.

Oletko asunut jossain muualla kuin Suomessa ja jos, niin missä?
Olen pysytellyt Suomessa.

Teetkö unelmatyötäsi?
En tod.

Mikä on lempisanontasi?
Luullakseni minulla ei ole lempisanontaa.

Kun omatekemä päätyy käyttöön, se on onnistunut.
Mille hauskalle jutulle nauroit viimeksi?
Ne ovat yleensä sellaisia tilannesidonnaisia juttuja, jotka vaikuttavat jälkikäteen raportoituina vain pöhköiltä. Eilen nauroin vaikka kuinka monelle semmoiselle. (Virologi! Kiähhh häh häää!)

Mikä on lempivärisi ja onko se aina pysynyt samana?
Sumun, savun ja ukkosen muokkaama sininen miellyttää aina, samoin tumma viininpunainen.

Minkä hyvän kirjan luit viimeksi? Onko sinulla jotain kirjaa, minkä luet aina aika ajoin uudestaan?
Katja Ketun Kätilö on jäätävän hieno teos. En uskalla mennä katsomaan kirjasta tehtyä elokuvaa. Kaunokirjallista lempiteosta, jonka lukisin alati uudelleen kannesta kanteen, ei ole. Kesällä tulee joskus kertailtua joitakin dekkareita ja Edit Södergranin runoihin palaan aina mielelläni.

Mitä elokuvaa olet suositellut ystävillesi?
Viimeksi suosittelin islantilaista elokuvaa Herra Bjarnfredarson. Ei ehkä mikään elokuvataiteen helmi, mutta karmivan hauska.

Ja nyt neulomaan!

3 kommenttia:

  1. Oli kiva päästä lukemaan vastauksiasi Liebster Award -haasteeseen.

    VastaaPoista
  2. Kivat ja kiinnostavat vastaukset, kiitos! Enkä suivaantunut yhdistelystä :-) Katja Kettu on minullakin lukulistalla (taas), ensimmäisellä yrityksellä en päässyt alkusivuja pitemmälle. Ja hyvältähän nuo huovutukset näyttävät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-) Jos Ketun lukeminen tökkii, suosittelen äänikirjaa! Mitä huovutuksiin tulee, betoni on herkkä ja hauras materiaali näihin mun huopalapasiin verrattuna...

      Poista