2. tammikuuta 2017

Mitä tuli neulottua 2016?

Vuoden onnistuminen: paras paita ikinä! Oikein häikäisee.
Selasin, kelasin ja laskin vuoden 2016 neulomukset. 4,5 kg lankaa muuttui 41 neuleeksi:
22 paria sukkia, 8 lapaset, 5 huivia, 2 kämmekkäät, pipo, kauluri, pusero ja pikkukoiran pujoliivi.

Minulle neule on onnistunut, kun se päätyy perusteelliseen käyttöön. En jaa teknisiä pisteitä, enkä kiipeä estetiikka edellä puuhun. Vuoden onnistuminen on ehdottomasti alpakkapaita. Omasäätämää puseroa olen käyttänyt enemmän kuin mitään tekelettäni milloinkaan. Nukunkin se päällä. Jälleen on kiittäminen Dropsin Alpacaa. Neule nöyhtäsi alkuun hivenen, mutta on sittemmin pysynyt todella siistinä. Ei nyppyjä!

Viime vuoden tuotoksista kovaan käyttöön päätyi myös alemman kuvan huivinlipare. Huivi on naurettavan simppeli, mutta sellaisena näppärä. Austermann Step -neulosta raidoittaa tuon rakkaan Alpaca-paidan jämät.

Kumpaakin suosikkia reunustaa uusi tuttavuus, i-cord. Että on tässä jotain uuttakin vaivauduttu opettelemaan :-D

Vuonna 2016 käytin eri lankamerkkejä säästellen. Eniten neuloin Novitan Seiskapeikkoa, mikä on hävetys. Siihen on tultava muutos. Lankavarastoni on huolestuttavan pullea ja taisi vähän lihoakin. En uskalla punnita. Lankalaihikselle en varmaan ala, mutta voisin lainata Raitalammas-blogin viime vuoden sloganin itselleni kuluvan vuoden ohjenuoraksi: Arvosta lankakaappisi aarteita!

6 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että slogan pääsi sinunkin käyttöösi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Slogan on mainio: sen tarjoamasta tulokulmasta katsoo lankavarantojaan positiivisella mielellä!

      Poista
  2. Ihana slogan ja ihania käsitöitä.

    VastaaPoista
  3. Minullakin oli viime vuoden suurimpia elämyksiä i-cordin keksiminen ja Dropsin Alpacasta olen myös samaa mieltä. Ja hienot neuleet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän :-) Henkilökohtaisen neuleharrasteluni huipentuma on kyllä ehdottomasti i-cord ja Dropsin Alpaca samassa paketissa :-D

      Poista