18. lokakuuta 2020

Olisinpa neulonut rötväkkeen


Ensin siitä piti tulla väljä raglanrötväke, koska edellinen, ah niin rakas, oli perusteellisen käytön jäljiltä puhki kulunut ja ruokottomasti nyppääntynyt. Vaihteluna neuloin resorin pääntielle ja etuosaan pitsineuletta (virhe 1). Jossain torson puolivälissä vasta vakuutuin, että rötväke ja pitsi eivät kuulu samaan paitaan. Toisekseen pitsineuleen kaveriksi sopisi kierretty joustin, mutta ylhäältä alas neulottaessa pääntie oli jo mitä oli (virhe 2). Pitsineuleen käyttäytyminen valmiissa neuleessa oli minulle mysteeri. Entä jos se venyisi holtittomaksi verkoksi? Keskentekele jäi vuodeksi jäähylle.

Syksyllä 2019 kaivoin alpakkamytyn lopetettavaksi. Kokeilin muodikasta lievästi lyhennettyä mallia (virhe 3). Se korostaa mahtavasti pömppömahaa. Lisää helmaa siis. Neuloin etu- ja takakappaleen helmat erikseen ja takaosan pidemmäksi. Helma jäi edelleen epämukavan lyhyeksi. Viimeistelin reunan i cordilla. Pariin kertaan. 

Hihat ajattelin jättää lyhyiksi, koska muoti (virhe 4). Kokeilin reunaan pientä joustinta ja i-cord -päättelyä. Lyhyet hihat sopivat mielestäni hyvin kokonaisuuteen, mutta en ikinä käyttäisi lyhythihaista versiota.

Alpakkaisen i-cordin purkaminen on tuskaa. Purin ronskilla otteella ja saksien. Seuraavaksi säädin perusteellisesti hihojen mittaa. Pääsin jälleen purkamaan i-cordia. Muutaman version (virheet 5 - N) jälkeen sovin itseni kanssa, että hihat ovat riittävän hyvät tai ainakin valmiit.

Paidasta tuli loppujen lopuksi "ihan kiva". Kierretty joustin todellakin sopisi malliin, mutta näillä mennään. Pääntie päätti avartua sopivasta vähän vaivaannuttavaksi. Töppöhihojen seurana käytän - silloin ani harvoin kun satun paitaa käyttämään - ranteenlämmittimiä. Paita on ihan sievä, mutta sievä ei ole mun juttu.


Malli: Kuhan (eli oma viritelmä)
Lanka: Drops Alpaca, 100 % alpakka, 50 g = 167 m, puikkosuositus 2,5 - 3,5, 23 s x 30 krs, käsinpesu max 30 C, tasokuivaus, väri 3650
Puikot: 3,5 ja 3
Menekki: 280 g
Valmis: 10/2019

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti