22. kesäkuuta 2020

Kuran jäljillä Noro


Ja niin kuin minä vuosikaudet vaalin tätä Noroa lankalaatikon aarteena. Haaveksin vuoroin syksyisestä villapaidasta, vuoroin neuletakista. Kaavailin vaatteeseen tumman harmaita resoreita. Etsin sopivaa resorilankaa. Ihania maanläheisiä sävyjä! Hieta, savi, karike, turve, musta multa, varisseet neulaset, kopallinen sieniä ja silleen.

Kerällä se näytti paremmalta. Neuleesta tuli mutaa, kuraa, kompostin välivaihetta ja sitä töhkää, jota löytää pesukoneen nukkasihdistä. Oranssi Shiki yrittää piristää kokonaisuutta. Joustimiin kokeilin ensin mustaa Austerman Step + Holst Garn Noble -komboa. Varta vasten maa-aines-Noron kaveriksi hankkimani harmaat Silk Garden Sock Solot jätin suosiolla kokeilematta. Muta-Noroa oli alkujaan neljä 100 gramman kerää. Viimein kerin surutta resoreihin rusinat pullasta, eli tummimmat pätkät toisesta muutoin käyttämättä jääneestä kerästä.


Tein puseron vanhasta muistista samoilla silmukkamäärillä kuin edellisen Noro-paidan. Hihaosaston tein pikkuisen pienemmäksi. Kas, että paidasta tulikin kapoisa. Joko käsiala muuttui dramaattisesti, lankaerä sattui olemaan enimmäkseen ohuempaa kuin siniset Norot tai raidoittava Shiki muutti tiheyttä.

Ei ollut kiva neulomiskokemus. Puserosta tuli ankea. Sellaista murheen alhoa ei toivottavasti tule, että paita tuntuisi piristävältä. Tai ehkä sen kaveriksi pitäisi hankkia oranssi kolttu? Melko kallista.


Mitä: lyhythihainen perusraglan
Lanka 1: Noro Silk Garden Sock, 40% villa, 25 % silkki, 25 % polyamidi/nylon, 10 % mohair, 100 g = 300 m. Väri  S47
Lanka 2: Noro Shiki, 35 % mohair, 35 % silkki, 30 % villa 100 g = 300 m
Puikot: ChiaoGoon Red Lace teräspyöröt 3 ja 3,5
Menekki: 260 g
Valmis: 6/2020

1 kommentti:

  1. Kaunis!Pettymystäsi kuvasit niin hersyvästi, ettei voinut kuin ihailla taitoasi siinäkin! Pusero on mielestäni hieno, sanot mitä sanot! ��

    VastaaPoista