31. elokuuta 2014

Olmi on sokea salamanteri

Kaunis valokuvamalli ja miljöö antavat olminkalpealle pipolle hohtoa.
Olen ollut lankojen päällekkäiskäytön suhteen varovainen. Pörröiset langat olen jättänyt suosiolla muiden iloksi. Dropsin ohjetietokannassa on pilvin pimein malleja, joissa käytetään surutta kaikenlaisia lankoja samanaikaisesti.

Noh. Ostin Dropsin Merino Extra Finea, kun piti ostaa Baby Merinoa. Väri olmihko, olemus pullea. Yritin korjata tilannetta loikkaamalla ojasta allikkoon. Yhdistin merinoon Kid-Silkiä. Väri olmihko, olemus hattaran henkäys. Yllätin itseni etsimällä ohjeen, jossa siirrellään silmukoita ja tuotetaan palmikon tapaista. Alkujaan piti tehdä kämmekkäät. Tuli pipo.

Ihan ohjeen orjaksi en taipunut. Tein resorin oman maun mukaan suositeltua vähäisemmin silmukoin (88 s, 1 n, 1 kiertäen o). Lisäsin pipoon pituutta, mikä ei ehkä ollut kovin hyvä idea. Joku isotukkainen voisi toki arvostaa. Neulepinnasta tuli söpösti utuinen. 2 x 0 = 0, eli väri ei tuplatessa rikastunut. Tupsun olen askarrellut viimeksi alakoulussa. Tupsusta tuli melko järeä, mutta onneksi ison voi aina parturoida pienemmäksi. Tupsusta irtoaa mohairitiöitä, joten se saattaa ajan myötä laihtua.

Tykkään piposta, mutta en todellakaan suostu pukeutumaan beigeen.

Pinjalle ISO kiitos kuvasta!

Malli: Drops 125-12
Lanka 1: Drops Merino Extra Fine, 100 % villaa, 50 g = 105 m, puikot 3,5 - 4, puikkosuositus 3,5 - 4 mm, tiheys 21s x 28 krs, hienopesu 40 C, väri 07/ vaaleanruskea
Lanka 2: Drops Kid-Silk, 75 % mohairia, 25 % silkkiä, 25 g = 200 m, puikkosuositus 3,5, tiheys 23s x 30 krs, käsinpesu max 30 C, väri 20 / vaalea beige
Puikot: olisikohan ollut 3,75 tai 4? Knit Pron pyöröt.
Menekki: 85 g
Valmis: 24.8.2014
Fiilis: trendi huolestuttaa

3 kommenttia:

  1. Kaunis pipo! Pitääpä ottaa ohje talteen!

    VastaaPoista
  2. Ihana pipo! :) pitäisi itselle saada aikaiseksi uusi talven aikana. Tämä voisi olla se oikea ohje minulle :) kiitos siis vinkistä! :)

    Niin ja täällä piti eräästä langasta syntyä toukkapussi, mutta se muotoutuukin kahdeksi pipoksi, että sattuuhan näitä ;)

    VastaaPoista
  3. Onneksi lanka taipuu moneksi ja blogosfääri on ideoita tulvillaan :-D

    VastaaPoista