10. marraskuuta 2018

195 nirkkoa


Matkaneule, joka ei ole sukka eikä Seiskaveikkaa, on käsityöelämässäni merkittävä laadullinen harppaus. Haaveksin kuunsirpin muotoisesta huivista. Muinainen messuostos, Malabrigon herkku kaapin uumenista, pääsi bussiin ja puikoille. Matkaneulonta meinasi tosin tyssätä alkuunsa, kun toinen Knit Pron vaihtopäistä katosi mystisesti kahvitauolla. Reitin varrelle osui onneksi kyllin hyvin varustettu käsityöliike, ja niin matka jatkui niin langalla kuin maantiellä.


Huivi piti aloittaa vähän äkkiä eikä sopivaa ohjetta osunut näkökenttään. Lähimmäs epämääräistä mielikuvaa pääsi Dropsin ilmaisohje Daydreamer. Aloitin ohjetta pienemmällä silmukkamäärällä, tein lisäykset kahden silmukan päähän reunasta ja ohjeesta poikkeavalla rytmillä, en tehnyt ensimmäistä reikäkerrosta enkä reunapitsiä. Kolme reikäkerrosta sentään on suunnilleen ohjeen viitoittamilla paikoilla, että eikös tuo tuotos ole melkein kuin Daydreamer - tai mikä tahansa näistä tuiki tavallisista huivin lirpakkeista, joita ihmiset neuloskelevat joutessaan.


Alareunaan harkitsin hetken feather & fan -pitsiä, sitten tummempaa värikaitaletta raidoittaen kera i-cord -päättelyn (toista Arroyoa löytyy), mutta laiskimuksena valitsin simppelin nirkkopäättelyn. Vielä nirkkoja nyhrätessäni pelkäsin, että huivi jää pieneksi. Kylvetys avasi ja rentoutti neulosken juuri sopivaksi. Nirkot on ihan kivoja, mutta kyllä tumma reunus olisi kivempi.

Tein huivin lokakuussa. Oranssin, lilan, malvan, roosan, vadelman ja eksoottisten hedelmien sävyt valaisevat ankeaa syksyä. Tarvitsen väriä ja valoa nyt paljon - todella tarvitsen, ja paljon.


Malli: Kuhan (= kuhan neuloin)
Lanka: Malabrigo Arroyo, 100 % merinovilla, 100 g = 306 m, puikkosuositus 3,5 - 4, hienopesu 30 C, tasokuivatus, väri 850/Archangel
Puikot: 4
Menekki: 160 g
Valmis: 10/2018

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti