Pipo palaa lähtöruutuun

Näitä kahta pipoa varten olen neulonut ainakin kahdeksan edestä. Silti vohvelikuvioisesta mustasta tuli puikula hiippa. Käytetty on sitäkin, joten työ ei ollut turhaa. Turhauttavaa kyllä.

Palasin siis matkan varrelta toistuvasti lähtöruutuun. Harmaan pipon neljäs mallikokeilu kelpasi. Reunuksen muotoiluidean nappasin Suvi Simolan Sirle-piposta (Ulla 3/11).

Ensimmäisen yritelmän raidoitin kahdella harmaalla. Synkkä puolivalmiste meni purkuun. Toiseen versioon visioin siniturkooseja juttuja etupaneeliin, mutta idea kantoi tuskin kymmentä senttiä. Kolmannen, oikeiden ja nurjien silmukoiden kuvioiman myssyn neuloin langanpäiden päättelyä vaille valmiiksi ennen kuin uskoin, että purkaminen on parasta, mitä tekeleelle voi tehdä. Onneksi lanka kestää toistuvaa työstämistä.

Opiksi ja ojennukseksi itselle: Suunnitteleminen ennen toimeen ryhtymistä on fiksua. Olemassa olevaa tietoa kannattaa hyödyntää. Mallineule kannattaa sovittaa reunuksen joustimen silmukkajakoon sopivaksi. Mallineuleen tulee jotenkin luontevasti kasvaa resorista.

Neljäs idea jalostui yskähdellen valmiiksi vaatekappaleeksi. Lyhennetyin kerroksin muotoiltu resori asettui kohdilleen, palmikonkiertoruudut julkisivuun ja mittasuhteet ja muoto sopiviksi noin kolmannella yrityksellä. Olen käyttänyt päähinettä todella paljon. Sikäli kannatti pinnistellä. Kirjoitin viimeisestä versiosta itselleni jopa muistiinpanot. Joskus vielä kokeilen, millainen soppa reseptillä syntyy.

Malli: omat säädöt
Lanka: Cascade 220, 100 % peruvian highland wool, 100 g = 200 m, ohjetiheys 18-20 s = 10 cm, käsinpesu 30 C
Puikot: 3,5 ja 4
Menekki: 70 g per pipo
Fiilis: pipo kiristi, mutta pysyy päässä