26. tammikuuta 2014

Säädän ja sovellan


Muotoilin I-cord-nauhan pään käärmeeksi ja kiinnitin muutamalla pistolla. Halutessaan kyyn saa helposti pois povelta.


Mistä varastoon on versonut vihreää lankaa? Lankahamsterin selitykset ovat monet, sekavat ja epäuskottavat. Tuija tilasi kaulurin, ja hän pitää vihreästä. Kauniille langalle on aina käyttöä. Koemielessä piti hamstrata Dropsin Lacea, Alpacaa ja Alpaca Silkiä sekä Kauhavan Kangasaitan Siloa. Ei voi tietää, mikä sävy, sävy-yhdistelmä tai lankalaatujen kombinaatio toimii, etenkin, kun neulemalli kehrätään kokoon projektin edetessä.

Mallitilkun käyttäminen neuletiheyden laskemiseen on nynnyjä varten (ja niitä, jotka haluavat sopivan kokoisen neuleen). Kokemus on osoittanut laskelmat parhaimmillaankin viitteellisiksi. Säädän ja sovellan –menetelmällä on ennenkin pärjätty. Mallitilkuttelin muutaman lankalaatu- ja sävy-yhdistelmän. Mummosukkahousujen beigen Alpaca Silkin ja vihreäturkoosin Alpacan yhdistelmä on herkullinen, jos tykkää olmin räkätapin väristä. Alpacan kaksi vihreää sekoittuivat kauniisti, mutta neule oli kaivattuun kaulurityyppiin paksu. Alpaca ja Lace tuntuivat ja näyttivät hyvälle.

Aloitin 2o, 2n –joustinkauluksen 84 silmukalla. Ahisti. Aloitin uudelleen 92 s:lla. Parani. Neuloin nelisen senttiä kolmosen puikoilla. Jatkoin puolikasta suuremmilla puikoilla. 10 sentin jälkeen siirsin silmukat pyöröpuikoille ja otin aikalisän. Piti tehdä kauluri, ei poolokauluksellista ponchoa. Vaate ei saisi valua olkapäille. Jatkoin sileää neuletta.

Panin silmukkamerkit krs:n alkuun ja puoliväliin merkkaamaan hartiakohdan sekä etukappaleen 2 keskisilmukan molemmin puolin. Keskisilmukat sijoitin joustimen 2o-silmukkaparin kohdalle. Lisäsin ensimmäisellä kerroksella selkäpuolelle 4 s tasavälein, myöhemmin (muistaakseni) muutaman silmukan lisää. Neuloin etukappaleen aina kertaalleen edestakaisin ja sitten koko krs:n oikealta puolelta. Tein lisäykset etukeskisilmukoiden ympärille (muistaakseni) joka kerroksella.

Kun etuosa näytti riittävän, tarkistin, että silmukkamäärä oli 3:lla jaollinen. Neuloin reunuksen normaalisti pyörönä. Tein reikäkerroksen: *lk, 2o yht, 1o*. Varmistin, että etukeskisilmukat osuivat langankiertojen väliin. Neuloin etukeskisilmukat oikein, ilman kavennusta. Reikäkerroksen jälkeen neuloin 1 krs oikein.

Seuraavalla kerroksella aloitin 2o, 2n -joustinreunuksen. Ensimmäisellä kerroksella neuloin jokaiseen lk:n kohdalla olevaan silmukkaan 2 n (= lisäys). Reikien väliset 2 s neuloin oikein. Neuloin muutaman sentin reunuksen loppuun ilman lisäyksiä.

Opettelin tekemään i-cord –nauhaa. Neuloin 3 silmukan pötkylää oliivinvihreästä Alpacasta. Pujotin nauhan kaulurin reikäkerrokseen. Muotoilin pään käärmeeksi ja kiinnitin muutamalla pistolla.

Hartiahuivi Tuijan oma. (muoks)

Kaulurista tuli kiva. Teen tällaisen varmaan myös omaan käyttöön. Etuosan voisi muotoilla vähän siistimmin lyhennetyin kerroksin. Etukeskisilmukoita voisi olla neljäkin. Niillä voisi tehdä koko matkan palmikkoa. I-cord-nyörin voi ottaa pois, jos se tuntuu pullealta, tai korvata sametti- tai nahkanauhalla. Nappi, virkattu kukka tai lehti tai huovutettu pikkusydän saattaisivat olla söpöjä vaihtoehtoja vihreälle kyylle.

Malli: oma
Puikot: bambuiset sukkapuikot no 3 ja 3,5 sekä Knit Pron pyörö 80 cm, 3,5:n päät
Lanka: Drops Alpaca (100% alpakka, 50 g = 167 m, puikkosuositus 2,5 – 3,5, ohjetiheys 23x30, käsinpesu max 30 C, tasokuivaus, voidaan huovuttaa, väri 7815m/ vihreäturkoosi. Nyöriin väri 7238/ tumma oliivi); Drops Lace (70% alpakka, 30% silkki, 100g = 800m, puikot 3, ohjetiheys 28 x 34, käsinpesu, max 30 C, tasokuivaus, voidaan huovuttaa, väri 7238 oliivi)
Menekki: 52 g, Alpacaa vajaa kerä, Lacea erittäin vajaa vyyhti. I-cord –nauhaan vähän vaaleampaa Alpacaa.
Valmis: 24.1.2014

2 kommenttia:

  1. Kuvien iloisen mallin hämäämänä voisi päätellä, että ei palele yhtään :D Kauluri on I-H-A-N-A <3 Tykkään ja on käytössä päivittäin. Oikaisuna - hartiahuivi on ystäväni Laurentin Kaisan kädentaitolahja :)
    Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista ja korjauksesta! Kaulaa ei ainakaan palellut, eihän? ;-)

      Poista