20. helmikuuta 2014

Olympia-teema: Vähempi parempi

Neljät käyttökelpoiset ja yhdet näyttökelpoiset hanskat tuulettaa. Ei uskoisi.
Joutessani, sillä aikaa kun alpakkalapaset huopuivat koneessa pilalle, aloitin jämälangoista kynsikkäät. Tein omaan tarpeeseen. Tarvetta oli (ks. kuva). Lankaa oli juuri sopivasti yksiin. Silmukkamäärät poimin muistista: varteen 52, kämmenosaan 48. Onhan näitä tehty. Jätin muistamatta, että niillä silmukoilla tulee itselle passelit hanskat, kunhan neuloo yksinkertaisesta Delightista tai vastaavasta. Minäpä en tyytynyt yksinkertaiseen ratkaisuun. Kakkoslankana kulki Teetee Elegant.

Kaksi turhanpanttia lerpottaa.
Hanskoihin tuli melko paljon kasvunvaraa. En pysty täyttämään sitä ikinä koskaan millään mätöllä; läski kun ei kerry kätösiin, mikä voi olla ihan hyväkin juttu. Langan menekki yllätti. Sormistumppeihin käytin Elegantin kaveriksi varastosta Tico ticoa, kun sopivampaa ei löytynyt.

Kannatan ankarasti säätämistä ja soveltamista, mutta kyllä joskus kannattaisi ajatella ajoissa. Nää ois niin hyvät, jos olisivat kolmisen numeroa pienemmät. Isompi pahempi.

Lanka 1: Drops Delight, 75 % villa, 25 % polyamidi, 50 g = 175 m, puikot 2,5, tiheys 26 X 34, hienopesu villaohjelmalla 40 C, väri 03/ sinimix
Lanka 2: Teetee Elegant, 70 % kampavilla, 30 % tussahsilkki, 50 g = 500 m, puikot kaksinkertaiselle langalle 2,5 - 3, tiheys 27 s, väri 126/ musta
Lanka 3: Novita Tico tico, 75 % villa, 25 % polyamidi, 100 g = 400 m, puikot 2,5, tiheys 29 x 40, konepesu 40 C
Puikot: 3 (kaksinkertainen lanka)
Menekki: 46 g
Valmis: 15.2.2014
Fiilis: voi hyvää päivää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti