11. lokakuuta 2014

Humppaveikkaa


Polkan jälkeen hyppelen humppaa. Tempo on rauhallinen, väriskaala säyseä. Käytössä on vaivaiset yhdeksän väriä. Laajemmalla paletilla summamutikkaraidoittaminen olisi rennompaa.

Olen kiitollinen ystävästä, jonka maku poikkeaa omastani: Ilman fuksiaa sekä hailakkaa lilaa ja roosaa raidoituksesta olisi tullut turhan tummanpuhuva. Puna-lila-pinkki-ruskean seassa vaalea beige/nutria näyttää yllättäen vihertävältä, ainakin sähkövalaistuksessa. Olisin halunnut mukaan jotain lempeää violettia ja ruskeaa, mutta Seiskaveikan kauden tarjokkaat ovat kaukana mukavuusalueeltani eikä korvaavia tuotteita löytynyt varastosta. Kaupoille en muutaman raidan tähden lähde.
Nurjalla puolella taltutettu ryijy...
Kolmosen puikoilla neuloksesta tuli suht' napakka. Neuloin varpaista varteen, 4 krs:n raidoin. Terässä on 46 s. Aloitin varren lisäykset, kun olin neulonut kantalangan jälkeen noin 10 cm. Tein varren lisäykset joka 6. krs. Varsi on leveimmillään 64 s. Värin vaihdot tuplasolmuin sujuivat siistimmin kuin Ievan polokka -polvareissa. Solmun roippeet pujottelin sitten kuitenkin kerrosten sekaan. Ei antanut ranka myöten jättää langanpäitä ryijynä rehottamaan. Sukkien koko on 39-40.

Lanka: Novita 7 veljestä,  yksi Novita Jussi, mahdollisesti jotain muutakin - siksi käsinpesusuositus
Puikot: Knit Pro Cubics nro 3
Menekki: 190 g
Valmis: 11.10.2014
Fiilis: Sujuu kuin rivitanssi

1 kommentti: